sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Laatikollinen kultaisia pötkylöitä :)

Heitimme Sennyn kanssa Tammikuun puolessa välissä reissun Vaasaan. Otatin Sennylla progen, jotta nähtäisiin missä vaiheessa juoksu on menossa ja sen mukaan osattaisiin ajoittaa Vaasaan lähtö oikealle päivälle. Laskin että käydään verikokeessa ensimmäisen kerran viikko juoksun alusta, aivan kuten aina ennenkin ja sitten seuraavalle päivälle saataisiin tieto. Soittelin laboratorioon ja 'kauhukseni' sain kuulla että proge olikin jo 17.9 eli hurjan korkea, siinä hetken mietin että mitä teen lähdenkö ajamaan vai ihmettä... 10min. päästä kuitenkin istuin Sennyn kanssa autossa ja Navigaattori näytti kohti Vaasaa :) Näin jälkeenpäin ajateltuna päätös oli ehdottomasti oikea. Senny synnytti keskiviikkona 11.3 kunnon jengin ihanuuksia, 1 pojan ja 5 tyttöä. Synnytys sujui erinomaiseti ja rivakasti, ensimmäinen pentu syntyi 21:42 ja viimeinen murunen 00:00.


Pennut ovat nyt reilun 3vrk vanhoja, syövät ja nukkuvat. Senny hoitaa aarteitaan erittäin tunnollisesti. Senny äitillä on ollut masu hieman löysällä synnytyksen jälkeen, joten yölliset ulkonakäynnit ovat tulleet tutuiksi ja omat unet jääneet vähän vähälle, onneksi olen lomalla. Pennut ovat nostattaneet painoa, aluksi hieman himmaillen mutta nut sellasta 20-25g vrk tahtia, kaikki siis pentulassa hyvin tällä hetkellä. Viralliset nimetkin on nyt keksitty :)

Meidän muut koirat ovat olleet kiinnostuneita pentuhuonen tapahtumista, pääsy sinne kuitenkin on kielletty ja Senny kyllä luo sellaisia katseita ettei kaverit sinne uskalla edes mennä, portin takaa käyvät välillä kurkkimassa.


 Pennut reilun 3,5vrk ikäisenä
 Poika 263g, M. Precious Stone
 Tyttö1 286g, M. Painted By Mama
 Tyttö2 275g, M. Pink Flame
 Tyttö3 261g, M. Play With Feather
Tyttö4 269g, M. Purple Rose
Tyttö5 194g, M. Perfect Little Love

Ei kommentteja: