Perjantaina suuntasimme pitkästä aikaa näytelmiin eteläiseen suomeen. Mukanani oli musta-muppu Windy, matkasimme Anskun sekä Vilin ja Harriksen kanssa kimppakyydillä. Perjantaina ajoimme Helsinkiin yöksi, illalla koirat pääsivät juoksentelemaan läheiselle puistoalueelle vapaana ja olivat erittäin onnellisia pikkukoiria. Ensimmäinen yö oli hieman levoton, Vili ja Harris rakastuivat tulisesti mustaan neitoon mutta saimme onneksi muutaman tunnin nukuttua :)
Lauantaina vuorossa oli Pääerikoisnäyttely hyvinkäällä, aamusella koirat pääsivät puolipesulle ja föönit lauloin. Näyttelypaikalle saavuimme hyvissä ajoin ja sää oli aivan mahtava, lähes 20astetta lämmistä ja pilveetön taivas :) Näyttelyyn ilmoitettu hurjat 199 cavalieria (32 pentua, 72 urosta ja 95 narttua) Tuomareina oli Gordon (nartuilla) ja Norma (uroksilla) Inglis, Iso-Britanniasta (Craigowl-kennel) sekä pennuilla suomalainen Marja Kosonen.

Windy odottelee omaa vuoroaan
Windy esiintyi Nuortenluokassa 19 muun nuoren neidon kanssa. Hieman jännitti miten meidän käy niin suuressa luokassa mutta Windy yllätti minut tosissaan. Mustiainen esiintyi reippaasti ja sai excellentin ja kilpailuluokassa sijoittui 3. Tulos oli NUO ERI3, aivan mahtavalla arvostelulla!!!; Lovely large Dark Eyes. Good Scull and earset. Very Pleasing expression. Very wellmade body with good neck, shoulders, topline and tailset. Very satisfying on the move, keeping her outline and (jotain) front and rear, In lovely coat,( jotain) with condition. pari sanaa on kirjoitettu niin epäselvästi etten saa mitään selvää :( Hienosti meni kaikenkaikkiaan ja mukava oli nähdä paljon cavalierloistoa ja nähdä tuttavia!
Erkkarin jälkeen suuntasimme Hämeenlinnaan yöksi ja sunnutaiaamuna olisi vuorossa minulla ja Windylla Turengin ryhmis ja Ansku, Vili ja Harris menivät Janakkalaan agikisoihin :) Turengissa cavaliereja oli ilmoitettu 31, tuomarimuutoksen takia cavalierit arvosteli Markku Kipinä. Olin ilmoittanut Windyn nuorten luokkaan mutta näyttelyluettelossa Winksi oli junuissa, sain siirrettyä kuitenkin nuoriin. Nuoria narttuja oli 5 ja Windy sai jälleen
excellentin ja sijoittui toiseksi
, tulos
NUO ERI2, arvostelulla jota en ihan allekirjoita... ;
Melko tasapainoisesti rakentunut narttu, joka voisi esiintyä ryhdikkäämmin. hyvät silmät, korvat ja purenta. Hieman etuasentoiset lavat. Rungon tulee syventyä ja täyttyä. Hyvin rakentunut takaosa. Hyvä häntä ja väritys. liikkeet ok. Windylla on huomattavasti parempi etuosa kuin takaosa, niin ja kyllähän se koira voi ilmeisesti yhdessä yössä muuttua näinkin paljon :D Noh eipä tartte lähteä Winkkarin kanssa Markulle enää :D

Turengin ryhmiksen jälkeen Windy söpöilee :)