tiistai 28. joulukuuta 2010

Suloiset 1-viikkoiset :)

Aika menee nopsaan, pennut täyttävät tänään viikon. Daisy on toipunut hienosti sektiosta, ilman mitään ongelmia, olen välillä vain vilkaissut, että haava on siistin näköinen. Vimeiset kolme päivää Daisy on kärsinyt löysähköstä masusta, Pentujen masut on kunnossa, joten ei onneksi mitään tarttuvaa. Kunhan käytän Windyn tänään rokotuksilla kysyn lääkäriltä neuvoa Daisyn masun hoitoon. Ruoka mamalle maistuu hyvin ja on muutenkin virkeä, sekä hoitaa lapsiaan huolellisesti.

Pennut ovat nostaneet hienosti painoa ja kehittyvät tasaisesti. Nenut on alkaneet tummua ja muutenkin alkavat pikkuhiljaa muistuttaa marsujen sijaan lierolapsia :) Pennut ovat melko hiljaisia, mutta kun nälkä yllättää niin ääntäkin lähtee. Ilmeisesti, mitä pienempi niin sen kovempi ääni. Joukkion isoimmat pennut ovat Lazy Fellow ja Lovely Liane, ne ovat suurinpiirtein saman painoisia palleroita, pienimmän paikkaa pitää Little Laylay, jonka paino kasvaa myös tasaisesti mutta hieman hitaammin kuin muilla, Laylay on myös joukon kovaäänisin, siis pieni mutta pippurinen :) Daisy saa pentuihin vipinää kun menee pentulaatikkoon isoine tisuineen, uskomatonta miten pienet mönkivätkin niin nopsaan, suloista katsottavaa. Silmät pennuilla aukeaa muutaman päivän sisään ja eka kynnenleikkuu tehdään loppuviikosta.

Pääasiassa pentujen elämä on tällähetkellä syömistä ja nukkumista :)

Alla kuvasatoa kuluneelta viikolta sekä tänään otetut yksittäiskuvat


Pennut 23.12. ikää 2vrk


Maitobaarissa

Yksi kerrallaan sammutaan baaritiskille :)

Little Laylay söpöilee maman kainalossa

Lucky heart (vas.) ja Lucky Sroke (oik.) masut pulleina

M. Lucky Stroke

M. Lazy Fellow

M. Lovely Liane

M. Lucky Heart

M. Little Laylay

Pentujen onnellinen Daisy-äippä miettii, että on noissa ipanoissa hommaa :)

lauantai 25. joulukuuta 2010

Vuosi 2010 alkaa olemaan pulkassa!

Niin se vaan tämäkin vuosi lähenee loppuaan ja tulevaa jo kovasti odotellaan :) Tämä vuosi oli ikimuistoinen ja olemme kokeneet muppusten kanssa monia ilon ja onnen hetkiä.

Näyttelyiden suhteen meillä oli harvinaisen hiljainen vuosi mutta sitäkin mahtavammat tulokset. Daisyn kanssa kiersimme pari ulkomaan näyttelyitä, viimeisen cacibin toivossa. Maaliskuussa kävimme Norjan Harstadissa hakemassa vara-cacibin ja ei sieltä herunut edes sitä sertiä, joten vielä meidän täytyy kerran sinne palata, kai? Elokuinen Viron näyttelyreissu oli silkka päähänpisto, kuulin, että sinne lähtee bussi täältä pohjoisen suunnalta ja meillä olisi mahdollisuus nousta oulusta kyytiin...eipä sitä tarvinnut kovin kauaa miettiä kun paikka bussiin oli varattu. Reissulta palasimme se himottu Cacib taskussa, jonka myötä Daisy saavutti kansainvälisen muotovalion arvon sekä valioitui myös Viron muotovalioksi. Siinäpä oli Daisyn vuoden 2010 näyttelyt mielettömine tuloksineen. Windy kävi muutamassa suomen näyttelyssä, parhaimpana tuloksena PN3 -sijoitus yli seitsemänkymmenen kauniin nartun joukosta Jyväskylä kv:ssa. Ensivuonna tavoitteena on saada Windylle puuttuvat sertit ;) Senny debytoi hienosti jyväskylässä sijoittuen babypentujen toiseksi. Daisyn Toffy-poika aloitti myöskin virallisissa näyttelyissä nuortenluokassa ja hienosti saaden Erinomaisen Erikoisnäyttelystä Jyväskylässä. Toffy kävi myös syyskuussa virallisissa terveystarkeissa ja on sydän,-silmä,-polviterve viikari :)

Pennuntuoksua meille saatiin huhtikuussa kun Windy ja Simon saivat viisi vauvaa; Onnin, Topin, Pontuksen, Vilin sekä Sennyn. Tästä pentueesta saimme myös ensimmäisen kotiin jäävän kasvatin, ihanan ja vauhdikkaan rubytytön. Aika näyttää mitä Sennysta kehittyy.

Daisyn toinen pentue on vielä ihan tuore juttu, nämä viisi vauvaa ovat nyt 4vrk ikäisiä...näistä vauvoista kirjoittelen vielä ennen vuodenvaihdetta.

Kaiken kaikkiaan hieno vuosi ja kiitos jokaiselle kasvatin omistajalle kuluneesta vuodesta!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Daisyn jouluvauvat syntyivät 21.12.2010

Daisyn pullea masu kätki sisäänsä viisi kivan kokoista lierolasta, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Synnytys edistyi hyvin sikiövesien menoon saakka mutta sitten ei tapahtunut mitään, ei kunnollisia suistuksia, joten ei myöskään työntöjä. Lähdimme näyttäytymään lääkärille, Daisy ultrattiin ja pennut olivat ok, laitettiin kalkkia mutta ei auttanut, joten päädyimme sektioon. Lopputuloksena viisi elinvoimaista ja reipasta pentua, pennut sekä Daisy voivat erinomaisesti.

Daisy hoitaa pentujaan tunnollisesti, ulos se pitää kantaa ja ruoka tarjoillaan pentulaatikkoon :) Pentujen painot ovat lähteneet nousuun.



Pennut vastasyntyneinä Äidin hellässä hoidossa

Muppu's Lucky Stroke, poikapentu

Muppu's Lazy Fellow, poikapentu

Muppu's Lovely Liane, tyttöpentu

Muppu's Lucky Heart, tyttöpentu

Muppu's Little Laylay, tyttöpentu

lauantai 20. marraskuuta 2010

kuulumisia, minimuppusten näyttelydebytointi sekä pentusia :)

Joo joo, tiedän, että olen ollut laiska blogin päivityksen suhteen, jälleen :) Niin teksti sisältää paljon kirjoitusvirheitä mutten jaksa korjata :D

Paljon meille on kuitenkin tapahtunut syksyn aikana. Syyskuussa muppuset viettivät viikon verran lomaa maalaismaisemissa Siilinjärvellä, kun me Tomin kanssa olimme Kreikan lämmössä. Hienosti oli neitoset savossa pärjäilleet, onhan siellä tuttu ympäristö, ihanat ihmiset ja Lili -koirakaveri. Sennykin oli hienosti soputunut uuteen tianteeseen, hieman jännäsin, sillä se oli minimupun ensimmäinen kerta erossa mammasta.

Lokakuun alussa teimme Windyn kanssa ensimmäisen ulkomaan näyttelyressun ruotsiin, Sundsvalliin. Kilometrejä kertyi ihan vähän vain, hih 1700km, onneksi meillä oli mukavaa matkaseuraa; Sari ja Julle sekä Paula, Elvis ja Roosa. Yövyimme hotellissa aivan näyttelypaikan vastapäätä, kätevää kun ei tarvinnut autoa siistää vaan pääsimme hotellilta kävellen näyttelyalueelle. Edellisenä päivänä Sundsvallissa oli ollut cavalierien erkkari, joten arvata saattaa, että kv:ssa oli ruotsin kaunein Cavalierkaarti. Näyttelystä ei jäänyt käteen kuin punainen nauha mutta kokemusta runsaasti ja oli mukava katsella ruotsalaisia kaunokaisia ja komistuksia. Windy palasi Sundsvallissa mammalomaltaan, neito teki loistavan esiintymisen mutta oli kait väärän värinen...

Sitten hieman vavva-asiaa ;) Daisyn kanssa teimme lokakuun lopulla reissun eteläiseen suomeen, jossa Daisylle oli sovittu treffit Toby-suloisuuden kanssa. Treffit onnistuivat erinomaisesti ja muutaman viikon jännäilyn jälkeen, voin sanoa, että meille tulee joulupentuja. Daisylle on viikon varrella tullut aika selviä oireita tiineydestä; ruoka on nyt parina aamuna hieman etonut ja tisut punertaa sekä masussa tuntuu pieni pömppö :) ympärysmitta astutuksesta on kasvanut 3cm, jotain siellä siis tapahtuu. Neito tykkää makoilla paljon ja varsinkin lämpenevän saunan lattia on aivan ehdoton in! Daisy läähättelee silloin tällöin niinkuin teki edellisenkin tiineyden aikana. Nyt vain pidetään peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki sujuu hienosti loppuun saakka.

Vavva-asioista takaisin näyttelyrintamalle. Isänpäivä-viikonloppu vietettiin Jyväskylässä, mukana meillä oli Windy ja Senny sekä Windyn pojat Topi ja Pontus. Lauantaina oli kv -näyttely, johon menin Windyn kanssa kahdestaan sekä Daisyn Toffy-poika omistajineen oli jo paviljongissa, Tomi jäi hotellille penskojen kanssa, sillä niillä ei ikä vielä riittänyt pentuluokkaan. Windy esiintyi suuressa avoimessa luokassa, sijoittuen toiseksi. Olin aivan yllättynyt mustiasemme menestyksestä, sillä pääasiassa erin saaneet oli kirjavia. Pn-luokassa mustiaisemme yllätti ja valittiin monen blenheimin rinnalla jatkoon, hymy valtasi kasvoni kuin huomasin, että Winksi on väriläiskänä muutaman blennarin keskellä. Windy sijoittui ilokseni pn3:ksi. Tuomari kävi luonamme vielä silittämässä Windya ja sanomassa kuinka Ihastuttava neito minulla on :))) Toffy esiintyi nuortenluokassa, etukäteen kovasti jännätiin, mitä Toffysta sanotaan, sillä vuosi sitten ollut onnettomuus on jättänyt pojan selkään jälkensä, selkälinja on hieman koholla. Urosten tuomari oli tiukkaakin tiukempi ja skaala oli tyydyttävästä erinomaiseen. Toffy sai hienosti eh:n joka aiheutti minussa melkein riemun kiljahduksen sillä luokassa jaettiin vain kaksi eriä, kolme eh:ta ja neljä h:ta, luokkasijoitusta ei tullut mutta hieno tulos ja arvostelu kuitenkin. Näyttelyn jälkeen suuntasin hotellille, jossa tapasimme Windyn Onni-pojan perheineen ja hieman reenasimme seuraavan päivän erkkariin. Pentuset leikkivät itsensä aivan väsyksiin ja kolmen tunnin päikkärit teki hyvää. Illalla kävin vielä katsomassa Windyn Vili-poikaa, joka oli perheineen saapunut samaan hotelliin.
Seuraavana aamu olikin katastrofien katastrofi... :D Tomi sairastui yöllä johonkin vatsapöpöön tai ruokamyrkytykseen ja ei todellakaan ollut siinä kunnossa, että olisi pystynyt lähtemään heti aamusta näyttelyalueelle. Topi ja Pontus ripuloi matkan aiheuttaman stressin vuoksi. Ajatteli, että jee jee...tästä ei voi päivä mennä ainakaan huonommaksi :D Mulla oli pieni pähkinä purtavana kun auto oli "huitsinnevadassa" ja aikataulusta ainakin puolituntia myöhässä...onnekseni tapasin hotellin edessä Daisyn Toffy-pojan omistajineen sekä Windyn Vili-pojan omistajineen, päätimme mennä kävellen sillan yli paviljonkiin ja onneksi näin teimme sillä autolla jos olisin lähtenyt olisin myöhästynyt reilusti, sillä autojonot oli satojen metrien pituiset. Kiitoksia avusta asianosaisille!!! Näyttelypaikalla olimme vain puolituntia ennen kuin poikien babypentu -kehä alkoi. Siinä nopsasti kammattiin karvat ojennukseen ja pienesti reenattiin. Oli ihana nähdä kaikki neljä windyn poikaa jälleen yhdessä, niin komeitakin ja ihanan vauhdikkaita :) Vielä pientä paniikkia aiheutti se, että minulla oli yhden handlerin puute kun Tomi ei päässyt paikalle, onneksi kehän reunalla on paljon ihania ihmisiä, joten apua ei tarvinnut anella :))) Babyuroksia oli 12 ja minimuppuset esiintyivät mallikkaasti, neljän parhaan joukkoon valittiin Vili ja Topi kera kahden blennarin. Vili (M. Full of Joy) sijoitui hienosti toiseksi ja sai kp:n sekä Topi (M. Full of Charm) hienosti neljänneksi ja sai myös kp:n. Onni ja Pontus saivat myös hienot arvostelut mutta Pontus oli ikäisekseen up to size-joka oli jo ennalta arvattavissa sekä Onni tarvitsee vielä hetken aikaa kehittyäkseen. olen erittäin tyytyväinen koko poika nelikkoon, erityiskiitokset poikien ihanille perheille, kun olette pitäneet hyvää huolta pienokaisista. Senny esiintyi poikien jälkeen babytytöissä, joita oli yhteensä 15. Neiti tepsutteli ihan mallikkaasti ja seisoikin hienosti namin avulla. sanoinkin, että "suutarin lapsilla ei ole kenkiä" kun pojat käveli ja seisoivat niin hienosti meidän Sennyyn verrattuna. Senny valittiin jatkoon ja sijoittui hienosti luokassaan toiseksi ja sai kp:n. Olin aivan pää pyörryksissä minimuppusten hienosta menestyksestä :) Esitin myös ensimmäisen kasvattajaluokkani, pentukasvattajaluokan muodossa :) valitsin luokkaan Sennyn, Vilin, Topin ja Onnin sillä nämä neljä ovat lähes saman kokoisia, Pontus olisi erottunut joukosta liiaksi. Pienet tepsuttelivat hienosti ja voitimme luokan saaden kp:n. Palkintona oli pokaali, ruokaa ja hieno suuri ruusuke. Pentukasvattajaluokan jälkeen vuorossa oli Windyn pentujälkeläisluokka, jossa oli saman neljä pentusta äippänsä kanssa. Windy voitti luokan ja kp:n. palkintona jälleen pokaali, paljon ruokaa ja hieno iso ruusuke. Windy sulatti tuomarin sydämen jo edellisenä päivänä ja sai nyt vielä lisää rapsuja ja kehuja. Tuomari sanoi minulle, että "very well done". Ruokaa voitettiin yhteensä ainakin 30kg, joten ihan hetkeen ei tarvitse miettiä muppusten ruokaostoksia, siitä sitten jaettiin pussi tai kaksi aina jokaiselle minimuppusellekin :) Sitten olikin aika palata jälleen maanpinnalle ja vaslmistautua Windyn omaan kehään sekä Toffyn kehään. Toffy yllätti meidät jälleen kerran saaden Erinomaisen, tämä oli meille niiin voitto vaikkei luokassa sijoituttukaan!!! Windy esiintyi suuressa luokassa jossa koiria oli hurjat 29. Ajattelin, että kuinkahan meidän käy, kun edellisenä päivänä kyseinen tuomari oli jakanut mm. valiouroksille h:ta. Windy sijoittui jälleen hienosti luokkansa toiseksi mutta pn-kehässä ei enää rahkeet riittänyt. Arvostelukin jäi näyttelypaikalle ja oli sitten mystisesti kadonnut, joten ei mitään hajua mitä tuomari oli neidosta kirjoituttanut :D Aivan mielettömän hieno viikonloppu, toivottavasti ei kuitenkaan "once in a lifetime"-kokemus ;)

Synttärihumuakin meillä on ollut. Nelly täytti 7.11. 5-vuotta sekä Windy 18.11. 3-vuotta. Daisyn synttäreitä vietellään 30.11 kun neitonen täyttää 4-vuotta! Marraskuu on yhtä juhlaa ;)


Onni (M. Full of Luck)

Pontus (M. Full of Magic)

Topi (M. Full of Charm)

Senny (M. Full of Love)

Minimuppuset pentukasvattajaluokassa

Kuvattavana pokaalin kanssa

Äippä ja lapset

Toffy (M. Amorous Enchanter)

torstai 26. elokuuta 2010

Daisysta kansainvälinen muotovalio sekä Viron muotovalio!

Otsikko kertoo jo paljon :) Torstain ja perjantain välisenä yönä nousimme Tupoksen abc:lta bussiin ja otimme suunnaksi Tallinna. Yötä myöten siis matkasimme ja perjantaiaamuna bussi vihdoin saapui Helsinkiin, laivalla siirryimme Tallinnan puolelle ja olimme tallinnassa puolenpäivän jälkeen. Hieman jännitti miten Daisy suhtautuu tällaiseen uudenlaiseen matkustusmuotoon, sillä tällainen bussimatka oli meille molemmille aivan uusi ja kiva kokemus. Hienosti meni ja Daisy on rento matkailija, taisi nauttia kun sai mamman huomion jakamattomana koko viikonlopun ajan. Ennen hotellille menoa piipahdimme shoppailemassa ja syömässä isossa kauppakeskuksessa Tallinnan laidalla. Hotellissa kämpiksenämme oli Tiina ja Konsta Westie, pentuaitauksella saimme kätevästi jaettua huoneen puoliksi ja näin molemmat koirat saivat oman rauhansa. Illan mittaan kävimme lenkillä ja tustustuimme hotellin ympäristöön.

Lauantaiaamuna kello soi 05.00 ja koirat pihalle ja sitten viimehetken puunaukset eli tassujen ja korvien pesu, Daisyn pesin muuten jo suomessa torstaina niin selvisin matkan aikana vähällä puunauksella. Näyttelypaikalle saavuime vailla kahdeksan ja Cavalierkehä oli heti aamusta yhdeksältä. Cavalierit arvosteli Tatjana Urek, Sloveniasta. Daisy voitti valioluokan ja sai viimeisen cacibinsa ja Viron sertin, eli Daisy sai nimensä eteen kaksi uutta titteliä joista toinen on hienon hieno kansainvälisen muotovalionarvo. Tämä on niin hieno saavutus Daisyn näyttelyuralla, että eihän tätä meinaa todeksi uskoa :) Kiitoksia Daisyn kasvattajalle Artolle tästä ihanasta neitokaisesta! Illalla siinä sitten kilisteltiin matkaporukan kansaa kuoharit menestyksen kunniaksi :)

Sunnuntaina oli toinen näyttelypäivä ja mahtava tunne kun ei minkäänlaisia paineita kun meillä ei ollut enää mitään saavutettavaa ja jos olisi satanut vettä en olisi edes vienyt Daisya kehään. Tuuli yltyi aamusta kovaksi ja näyttelyteltasta piti pitää kaksinkäsin kiinni ettei se lähtenyt lentoon. Daisyn kehä mene hieman höpöksi kun neito riehaantui vetämään hihnassa juuri arvosteluvuorossa ollessaan ja siihen yhdistettyn kova tuuli sai Daisyn kurnuttamaan, liikkeiden näytöstä ei tullut juuri mitään kun kokoajan piti pysähtyä ja pitää Daisya nenästä kiinni, Daisy sijoittui lopulta PN4 . Aivan mahtava ja ikimuistoinen näyttelyviikonloppu takana!

Takaisin ouluun saavuimme maantaiaamuna rättipuhkipoikki väsyneenä mutta oli reissu sen arvoinen ehdottomasti!!! Kiitoksia koko matkaporukalle ja etenkin Tiinalle ja Konstalle, oli meillä hauskaa!


ROP Anncourt Lorenzo, VSP Artblen Lovely Daisy

Kuva:Terje

Kuva Tiina M.

Kuva: Tiina M.

Kuva: Tiina M.


Inttiherkut :)

Hyvää on :)

maanantai 16. elokuuta 2010

Kuulumisia pitkästä aikaa

On vierähtänyt kuukausi jos kohta toinenkin edellisestä blogikirjoittelusta, olevinaan niin kiirettä, vaikka kyllähän elo neljän muppusen kanssa on aivan eriasia kuin kome muppusta ;) Senny-neiti jäin Windyn ja Simonin rakkauden tuotoksena kotiin kasvamaan ja onkin tuonut arkeemme paljon iloa ja vilskettä. Jos verrataan äitiä ja tytärtä niin ei ole kauas omena puusta pudonnut luonteen suhteen, Senny onkin saanut lempinimekseen pikku-vitiö kun ovat äit ja tyttö niin samanlaisia höpöjä.

Täytyy sanoa, että Senny on ollut erittäin helppo pentu, sisäsiisti neito on ollut jo 8vikkoisesta alkaen ja käyttäytymismallit on hienosti opittu isommilta koiriltamme, niinpä olemme säästyneet tihutöiltä (pitäänee koputtaa puuta) ja arjen rutiinit hoituvat hienosti sekä työpäivien ajaksi Senny jää kiltisti isojen tyttöjen kanssa, se ei ole kertaakaan jäänyt itkemään perään mikä on tosi hyvä juttu. Olemme hieman opetelleet näyttelyjuttuja käymällä muutaman kerran näyttelyreeneissä ja hienosti menee, ensimmäinen mätsäri olisi reilun viikon kuluttua jos on hyvä ilma. Näyttelyt aloitetaan marraskuussa erikoisnäyttelyn baby-pentuluokassa :) Pentukerhossa kävimme kolme kertaa ja siellä Senny tutustui erirotuisiin pentuihin ja oli siellä Sennyn Vili-veikkakin, pääasiassa sisarukset telmivät keskenään. suloista katsottavaa!

Senny on käynyt pari kertaa Vilin luona kylässä Oulunsalossa, sisaruksen painivat ja riekkuvat itsensä aivan väsyksiin. Mukava kun yksi pojista jäin ihan lähellemme, Vili on oppinut nostamaan jalkaa...ensimmäisen kerran jalka nousi jo 14vkon iässä, Vilistä on kehittynyt pieni äijä :D
Heinäkuun lopulla teimme reissun kuopioon ja samalla reissulla kävimme katsomassa muutamia kasvattejamme; Pontusta Iisalmessa, Onnia Siilinjärvellä ja Toffya Nurmeksessa. Kaikki olivat aivan ihania lierolaisia, Pontus ja Onnia olivat kasvaneet sitten viime näkemän ja selvästi uroksia kun Sennyyn vartasi, aivan ihania vauhdikkaita poikia! Toffy oli miehistynyt viime näkemästä ja on edelleen aivan Daisy-äidin näköinen ja oloinen...miten voikaan olla niin samanlainen! Toffy on hienosti parantunut viime joulukuisesta auto-onnettomuudesta, lantioon jää kohouma mutta se on pieni vika kun Poitsu kuitenkin säilytti henkensä. Toffy luultavasti osallistuu ensi tammikuussa kajaanin näyttelyyn :) Tarkoitus on päästä katsomaan jossain vaiheessa myös Windyn Topi-poikaa Joensuuhun kunhan aikataulu antaa myöten.

Ensi viikonloppuna minulla ja Daisylla on edessä ulkomaan näyttelyreissu kun suuntaamme Tallinnaan kaksi päiväiseen kv-näyttelyyn. Toiveissa olisi saada Daisylle se viimeinen tarvittava valkoinen ruusuke eli Cacib, joten voi olla että puntit tutisevat jossain kohtaa viikonloppuna :) Windy on ilmoitettu Limingan ryhmikseen syyskuun alussa, häntä on pentujen jäljiltä ihan piiska mutta muuten turkkia on kyllä vaikka kaverillekin antaa ;)

Tässäpä tekstiä kerrakseen, täytynee pitää päivitysvälit hieman lyhyempinä :)

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Poikaset lentäneet pesästä - Topi ja Vili lähtivät valloittamaan maailmaa

Tänään sitten lähti loput pojat eli Topi ja Vili. Topi matkasi Tessan, Henrin ja muun perheen iloksi Joensuuhun ja Vili jäi ihan lähellemme, Annen, Pauliinan ja Samulin muruksi Oulunsaloon. Senny on ollut kovin ihmeissään kun kaikki pienet kaverit on lähteneet, Vilin kanssa onneksi näemme varmasti jo pian niin pääsee sisarukset taas painimaan.

Sennylla oli tänään aika jännä päivä muutenkin; kävimme työpaikallani, jossa minimuppunen sai paljon silityksiä sekä Senny pääsi tapaamaan myös muita koiria kun kävimme näyttäytymässä Leenalle ja Kirsille näyttelytreeneissä, pääasiassa sylistäkäsin neiti ihmetteli meininkiä :)

Topille ja Vilille toivotan samaa kuin muillekin viikareille eli pitkää, tervettä ja onnellista elämää! :)


Topi ennen kotiin lähtöä

Vili ennen kotiin lähtöä

Sennysta myös uusi kuva

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Onnellista elämää pienet viikarit - Pontus ja Onni lähti uusiin ihaniin koteihin :)

Tänään koitti näiden ihanien ja antoisien viikkojen ensimmäinen haikea hetki kun Pontus ja Onni matkasivat uusiin koteihinsa. Pontus muutti iisalmeen Mervin ja Eskon silmäteräksi ja Onni muutti Janikan, Iinan sekä vanhempien muruksi Toivalaan Siilinjärvelle :) Kyyneleitä tuli vuodatettua yksi jos toinenkin, tunteen tuppaavat ottaa tällaisissa tilanteissa ylivallan, vaikka kuinka koettaa itseään kasata :) Kukahan meillä nyt kitkee rikkaruohot kukkapenkistä kun Pontus-puutarhuri ei ole sitä tekemässä ja jäljellä olevat pentuesisarukset taitaa huokasta helpoituksesta kun ei ole kukaan herättämässä kesken unien korvasta repimällä tai hänästä puremalla kun Onni ei ole enää täällä. Onneksi molempia poikia tulen näkemään jatkossakin ja ensimmäiset kuulumiset perheiltä on jo tullutkin ja kaikki on hyvin, pojat on rentoja ja reippaita matkalaisia!

Toivon molemmille viikareille pitkää, tervettä ja onnellista elämää!


Pontus

Onni

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

8vkoa - Kohti uusia seikkailuja

Kuvalinkki lisätty 17.6 tekstin alaosioon

Pennut saavuttivat eilen 8-viikon iän ja samalla se tarkoittaa, että pienet ovat valmiita lähtemään uusiin ihaniin perheisiin. Olen erittäin tyytyväinen koko pentueeseen, luonteet on kaikilla aivan mahtavat sekä ulkonäöllisesti pentue on kivan tasainen ja toivon myös, että jokainen pikkuinen saa viettää pitkän ja terveen elämän! Lauantaina lähtee kaksi ensimmäistä pentua ja luovutushetki tulee olemaan haikea, tippalinssissä olen jo kirjoittaessani tätä tekstiä, Onneksi Senny jää kotiin meitä ilostuttamaan.

Mutta laitanpas hieman pentujen kuulumisia :) Pennut ovat pikku ahmatteja eli jokaiselle kelpaa ruoka todella hyvin ja painoa onkin kertynyt kivasti, ovat sellaisia pieniä möhkäleitä :) Pennut osaavat jo pyytää ulos, ja pääasiassa tarpeet tehdäänkin sinne, aamulla saattaa löytyä parit pissat aitauksesta, joten hyvällä mallilla :) Pennut tykkäävät järsiä luita, välillä pentuaitauksessa on aivan hiljaista kun jokainen keskittyy luun järsimiseen, mukavaa rauhallista puuhaa vastapainoksi reuholeikeille :) Windy nauttii jälkikasvunsa seurasta ja leikittää pentuja monta kertaa päivässä...Windy juoksee kukkapenkkiä ympäri koko pentujoukkio kannoillaan ja sehän on kaikkien mielestä tosi hupaisaa ja tätä saattaa jatkua minuutteja ja leikin lopuksi niin äiti kuin lapset ovat läkähtyä. Windy myös komentaa pienokaisiaan jos jokin asia ei ole sallittua tai leikit menevät liian rajuiksi. Windy on hoitanut äidintehtävät aivan superhyvin ja kunhan pennut alkavat lähteä tulee Windy varmasti etsimään ja kaipaamaan pienokaisiaan.

Nämä oli sitten viimeiset yhteiset kuulumiset, lisään vielä jokaisen pennun lähdettyä pennun viimeiset kuulumiset :)

Vihdoin sain muutaman kuvan lisättyä kansioon, ensin loppui akku ja sitten kameran muistikortti tuli täyteen kesken kuvauksen :) Kuvat lisätty TÄNNE

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Me ollaan jo isoja!

Pennut täyttivät tänään 7-viikkoa ja ovat aivan mainioita tapauksia. Nyt on ollut kivat ulkoiluilmat ja pääasiassa pennut käyvät sisällä nukkumassa ja hereillä ollessaan paahtavat ulkona tuhatta ja sataa. Sisäsiisteysopettelu on mennyt aimoharppauksen eteenpäin, jos yöpissoja ei lasketa niin kahteen päivään ei ole sisällä näkynyt lätäkön lätäkköä eikä pötkylän pötkylää :D
Pennut ovat kokeneet viikon aikana kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, autolla olemme huristelleet jo pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla hankalin asia oli saada pennut boxiin - sain kaksi pentua boxiin ja ovi kiinni kolmatta kun aloin laittamaan, vilisti kaksi muuta boxista pois, sitten näytti jo hyvältä kun olin saanut jo neljä pentua boxiin ja raotin luukkua laittaakseni viimeisen palleron niin kaikki neljä muuta vilisti pitkin asuntoa...hauskuutta kerrakseen, kun vedet silmissä yksikseni nauroin, viimein kaikki viisi sulassa sovussa boxissa ja jännä automatka alkoi :D Toisella kerralla huristelimme lääkäritädin luokse ja nyt boxiin meno sujui jo hyvin kun oli Tomi hieman auttamassa ;)
Pennut pääsivät myös ensimmäiselle kokopesulle, lavuaarissa suihkuttelin jokaisen pienokaisen ja hienosti meni. Pesun jälkeen vuorossa oli puunaus - fööni oli tosi kummallinen kun siitä lähti ihan kamala ääni pentujen mielestä...hetken vastusteltuaan jokainen alkoi tottua puuhaan ja kohta pitkin kotia porhalti viisi puhtoista ja suloista pörröturkkia :)
Pentutarkastus oli tänään ja kaikki pennut ovat hyvinvoivia ja reippaita. Pennut saivat erityismaininnan erittäin terhakkaista luonteistaan, jokaisella hännät vipatti vimmatusti ja taisi lääkäritäti saada monen monta pusuakin :)

KUVAT LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ !!!!

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Jihaaa - painitaan - nukutaan kun ehditään! :)

Pennut täyttivät eilen 6-viikkoa ja vauhtia on taas viikossa tullut aimoannos lisää :) Olemme ulkoilleet paljon ja se onkin pentujen mielestä aivan huippua, varsinkin leikkiputki on tosi hauska ja sen läpi pennut juoksevat peräkkäin ja välillä putkessa on kiva ottaa painimatsit. Isoja koiria matkitaan ja Daisy on mm. opettanut pennuille kuinka kiinnostava mamman kukkapenkki on ja sieltä on kiva ottaa tulppaaniin varresta kiinni tai nakertaa rikkaruohoja. Kaikki pennut on todella reippaita, uteliaita ja VAUHDIKKAITA! Poikien tulevilla perheillä ei varmasti ole tylsää näiden vekkulien kanssa, hih ;) Sisäsiisteysopettelu kaikilla on käynnissä, mahdollisuuksien mukaan pentujen herättyä ne kannetaan ulos tarpeilleen :)

Vierotus maidosta on käynnissä ja Windylle asia ja huomattavasti vaikeampi kuin pennuille. Windy imettää noin kerran päivässä ja windyn ruoka on vaihdettu ylläpitoruokaan ja ruokamäärää vähennetty. Windy onkin päättänyt ottaa lintuemon ruokintatavan, jos vain olisi mahdollisuus niin Windy oksentaisi lapsilleen ruoan, aamulla ruokailun jälkeen laitoin Windyn pentuaitaukseen ja neito päätti alkaa yökkäilemään ja eikun mamma-koira samantien pois aitaksesta...tätä on nyt tapahtunut muutamana päivänä. Windy on osoittautunut aivan superäidiksi! Pennut syövät nyt pääasiassa liotettua kuivamuonaa hyvällä ruokahalulla ja aivan itse :)

Pennut ovat nyt rekisteröity ja jokaiselle posti toi eilen oman rekisteripaperin sekä pentue näkyy myös KoiraNetissä


M. Full Of Luck "Onni"

M. Full Of Charm "Topi"

M. Full Of Joy "Vili"

M. Full Of Magic "Pontus"

M. Full Of Love "Senny"

Topi katselee

Ja tulee kovaa vauhtia luokse kun kutsuu

Senny kirmailee

Sennylla aarteet suussa

Onni painii kaverin kanssa

Onni painii jälleen :)

Pontus lepää vauhdikkaiden leikkien jälkeen

Pontuksella on hauskaa

Vili ja Pontus leikkii