- Chiarimainen epämuodostuma: Kyllä
- Syringomyelia: Ei
- Aivokammion laajentuma: Ei
- Erittävä keskikorvan tulehdus: Ei
- Kuulotestin tulos: Normaali kuulo molemmin puolin
- Otoskopia: Normaali
Lopullinen syringomyelialuokitus A
Pennut täyttivät tiistaina 4-viikkoa. Kaikki kävellä viipottavat varmoin askelin ja välillä pomppivat kuin pienet puput pentuaitauksessa :) Edelleen ne ovat varsin hiljaisia mussukoita, murinaa kuuluu leikin lomassa ja se on todella hellyyttävä kuuloista. Pieniä naskalihampaita koitetaan kavereiden korvaan, häntään ja kaikkeen mistä saa edes pienen otteen. Hännät heiluvat vimmatusti kun menen pentujen luokse, istuessani lattialle minulla on pian syli täynnä pieniä muppusia, jotka nuolevat nenääni ja kokeilevat hampaita sormiini, osaavat ne jo roikkua lahkeessakin, ne ovat nyt varsin ihanassa iässä :) Kiinteää ruokaa on tarjottu nyt viikon verran, aluksi pieniä jauhelihapalleroita ja nyt lautasella on kuivamuona-jauhelihamixiä, välillä piimällä höystettynä. Laylay ja Liane ovat hoksanneet syömisen "ihanuuden" ja popsivat ruokansa hienosti lautaselta, muita syötän kädellä hieman auttaen, kokonaisuudessaan pentue on hyväruokainen ja todella kiinnostuneita sapuskasta, parin päivän päästä varmasti jokainen syö ihan itse. Daisy imettää noin neljästi päivässä, yösyötöt on jääneet pois, mamma on selvästi aloittanut vieroitusvaihetta ja viikon kuluttua maitobaari suljetaan ja pennut siirtyvät kokonaan kiinteään ruokaan. Pennut viettivät viikon pentuaitauksessa makkarissamme ja tänään pentuaitaus siirrettiin olohuoneisiin jossa pennut saavat seurata kodin touhuja ja tutustua Nellyyn, Windyyn ja Sennyy kunnolla. Senny on aivan innoissaan pikkukavereista ja häntä heiluen päivystää aitauksen takana :) Windy ja Nelly käyvät välillä nuuhkimassa mutta eivät juurikaan jaksa pikkuisista välittää. Tulevalla viikolla pennut saavat maistella toisen annoksen matolääkettä sekä niiltä leikataan jälleen kerran kynnet, se on jo tuttua puuhaa.

M.Lucky Stroke

M.Lucky Stroke

M.Lucky Stroke

Lucky Stroke ja alla Lovely Liane

Päällä Lucky Stroke, vasemmalla Liane ja oik. Fellow

M. Lazy Fellow (menevä mies :) )

M. Lazy Fellow

M. Lazy Fellow


Stroke ja Liane

M. Lovely Liane

Lovely Liane 4vkoa

M. Lucky Heart

Lucky Heart

Lucky Heart 4vkoa

M. Little Laylay 4vkoa

Laylay

Laylay nuuhkuttelee Sennyn kanssa :)
Tänään aamulla kuvattua temmellystä :)


























