perjantai 27. maaliskuuta 2009

"Marsusta" koiranpennuksi :)

Pikku "marsusta" on viikon aikana tullut koiranpennun näköinen ja erittäin söpö sellainen :) Toffy on päässyt jo sylistäkäsin tapamaan Nellya ja Windya. Neitokaiset ovat erittäin kiinnostuneita poitsusta mutta vielä muutama päivä niin Tohveli pääsee päivisin olohuoneeseen ihmettelemään.

Muutakin mukavaa meille on tapahtunut, nimittäin Kennelnimeni Muppu's on hyväksytty!!! Toffyn virallinen nimi tulee olemaan Muppu's Amorous Enchanter, Lemmenkipeä Hurmuri siis ;) Kotisivut ovat myös työn alla ja valmistuvat aikanaan.

Tässäpä muutama kuva hurmurista, silmät on auki ja niillä tarkkaillaan ympärillä tapahtuvia asioita :)



sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Toffy Bullero 2vkoa :)

Tänään Toffy täyttää jo kaksi viikkoa, aika menee hurjaa vauhtia! Kovasti pieni koittaa nousta ylös mutta keksivartalo painaa sen verran ettei pienet tassut vielä kanna :) Aamulla herättyämme poitsun toinen silmä oli avautunut, toinen avatuu varmasti iltaan mennessä. Tänään poitsu maisteli ensimmäisen kerran matolääkettä, ja maku oli ilmeisesti melkoisen epämiellyttävä ;) Kynnet leikattiin myöskin ja hienosti meni. Ensimmäiset vieraat kävivät myöskin Toffya katsomassa kun veljeni oli tyttöystävänsä kanssa viikonlopun kylässä, Daisy esitteli pentunsa hienosti ja oli ylpeä pojastaan :)

Otimme veljeni kanssa Toffysta uudet kaksiviikkoiskuvat, nassu on hieman punertava kun maito ja daisyn sylki on karvaa värjännyt mutta eiköhän se siitä muutu valkoiseksi kun karva vähän kasvaa ja imetys loppuu muutaman viikon kuluttua :) alla siis toffy edestä,toffy takaa, toffy makaa... :D

Toffyn paino kahden viikon iässä 835g (melkoinen bullero siis)




Silmä on jo raollaan :)







hup tästä se lähtee... :)


Maitobaarille käy matka :)

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Olen jo yksiviikkoinen :)

Toffy täytti eilen yhden viikon ja poika on kasvanut hurjasti, nenä on alkanut tummumaan eikä mene aikakaan kun pienet simmut alkavat avautumaan :) Daisy hoitaa pentuaan hyvin...muutaman kerran olen saanut kantaa neitosen pentulaatikkoon takaisin kun huoneen lattialla olisi paljon viileämpää köllötellä :) Toffy kyllä ilmoittaa milloin maito mastuisi kun mamma on köllöttelemässä aivan jossain muualla, Olen ajatellut, että kyllä Daisy varmaan itse tietää milloin on oltava lapsukaisen luona ja milloi voi relata laatikon ulkopuolella ;)

painoa 452g, 7vrk:n ikäisenä
painoa 474g 8vrk: ikäisenä

Muutamia kuvia parin päivän ajalta :)


Oon aikas ihq ;)


Mahtava peräsin ja....(mammalla taitaa olla ne pulleat purjeet)

Maitobaarissa ;)





Välillä köllötellään ja tietenkin söpösti :)

Oon täällä tisuviidakossa ;)



Söpöisyys

Masu täynnä niin voi köllötellä söpösti

Maitoaaaaa!!!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Toffy-pullero 2vrk

Toffy poika on hurmannut meidät kaikki ja pentulaatikolla tulee oltua, jos ei ihan 24/7 mutta melkein :) Maito on poitsun mielestä tällä hetkellä maailman paras juttu nukkuminen tulee hyvänä kakkosena maitobaarin jälkeen :) Daisy hoitaa vauvaansa erittäin hienosti ja on osoittautunut superäidiksi! Tällä hetkellä pääsen vielä helpolla, pääasiassa hoidan mammakoiran ruokailut ja ulkoilut sekä vaihdan pentulaatikon aluset puhtaisiin ja välillä pelastan Toffyn takaisin äidin viekkuun kun poitsu on mönkinyt hivenen väärään suuntaan :)

Syntymäpaino 252g ja 2vrk:n ikäisenä 298g, eli 46g on paino lisääntynyt :)

Toffyn virallinen nimi tulee näillänäkymin olemaan Amorous Enchanter ja nimen eteen tulee kennelnimeni kunhan FCI sen ensin hyväksyy :)




maanantai 9. maaliskuuta 2009

Toffy - Daisyn silmäterä

Eilen illalla 23.20 Syntyi naistenpäivän kunniaksi pieni hurmuri :) Pentu sai työnimeksen Toffy, poika painoi syntyessään 252g eli melkoinen jytky ja eipä ilman eläinlääkärin apua olisi poika maailmaan tullut.. Synnytys ei ollut todellakaan helppo mutta mammakoira ja Toffy voivat oikein hyvin sekä Toffy on kova poika syömään ja keuhkot on erinomaiset :) Toffyn pikkuveli oli Enkelipentu joten Toffy on nyt Daisyn ainokainen ja saa nähdä millainen jättiläinen pojasta kasvaakaan ;)

Pentu on alustavasti Varattu!











torstai 5. maaliskuuta 2009

Nettipimento ohi - joten hieman kuulumisia :)

muutaman päivän nettipimento muuton takia on nyt ohi ja pystyn taas kirjoittelemaan kuulumisiamme. Sunnuntaina osoitteemme muuttui kun muutimme hieman isompaan asuntoon ja mikä parasta niin asunto on oma, joten vuokra-asuminen on nyt taaksejäänyttä aikaa ;) Neitokaiset ovat suhtautuneet asunnonvahtoon ilman ongelmia, ovat tyytyväisiä kun on enemmän tilaa temmeltää ja saivat oman huoneenkin, jossa nukkuvat yönsä :) Daisy kylläkin viettää yönsä makuhuoneessamme, pentulaatikko on laitettu valmiiksi ja Daisy tykkää makoilla siellä.

Daisylla on nyt menossa 54vrk joten h-hetki lähenee :) Lämpöjä olen alkanut mittailemaan kerran päivässä ja pikkuhiljaa lisään lämmönmittailua. lauantaina tulee täyteen 56vrk jolloin pennut olisivat kehitykseltään valmiita syntymään mutta toivon, että mamma kantaisi pentujaan vielä viikon verran :) Aamuruoka ei ole muutamana aamuna maistunut, joten ruokahalua olen lisännyt antamalla aamuisin ensin jauhelihaa ja hetken kuluttua kelpaa raksutkin. Vauvat liikkuvat paljon ja liikkeet näkyvät ihan silmin ja stetoskoopilla kuuluu vahvat sydänäänet. Olotila on tässävaiheessa tosi malttamaton kun haluaisi jo nähdä pikkuisia muppusia :)