keskiviikko 25. joulukuuta 2013

kaks viikkoo

Pennut kasvavat kohisten, kaikilla on nyt silmät auki ja vauhtia on tullut lisää. Pentujen liikehdistä on vielä mönkimisen tasolla, mutta niille on nyt tullut kova halu punnertaa itsensä etutassujen varaan, ns. puoli-istuvaan asentoon. Pentujen päivät koostuvat pääasiassa nukkumisesta ja syömisestä, ja sehän onkin pienelle koiralle jo paljon, sillä energia kuluu pääasiassa kasvuun.

Windy hoitaa pentujaan edelleen konkarinmaisin ottein, huolella ja hellyydellä. Windy viettää jo aika paljon aikaa meidän muiden koirien seurassa mutta säännöllisesti käy pitämässä pennuille 'maitobaaria' ja katsomassa että pentulaatikossa on kaikki hyvin.

Tulevan viikon aikana pennut kokevat uusia asioita kynsienleikkuun muodossa, sekä n.3-viikon iässä pennuille tarjotaan ensimmäinen matolääkeannos, yleensä tämä 'mömmö' laittaa pennut irvistelemään söpösti :)

Joulunaika meillä vieteltiin rauhallisesti syöden ja nauttien hyvästä seurasta. Tonttu oli myös muistanut 'perheen pienimpiä' paketilla.

Pennuilla on nyt myös 'työnimet'
  • Tricolour -poika 'Jalo'
  • Ruby -tyttö 'Nekku'
  • Blenheim -poik 'Lennu'
  • Tricolour -tyttö 'Nomi'
  • Black&tan -poika 'Nooa'
Jalo
Nekku
Lennu
Nomi
Nooa

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pennun tuoksuinen Joulukuu

Meillä koettiin ihana 'perhetapahtuma' tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, Windy synnytti viisi pentua. Pennut saivat syntymäpäiväkseen historiallisen 11.12.13 päivän :) Pentuja syntyi kolme poikaa (tricolour, blenheim, black&tan) sekä kaksi tyttöä (tricolour ja ruby), eli meillä on nyt lootassa kaikki värit edustettuina.

Synnytys eteni mukavasti, tiistaina Windy aloitti läähättelemään hieman jälkeen puolenpäivän ja läähättely tiheni ja voimistui, arvelin että yöllä meillä ollaan tositoimissa. Windyn kanssa kävimme ulkona vielä 01.30 aikaan ja sen jälkeen istuimme sylikkäin lattialla vajaan tunnin, Windya supisteli todella kovasti. klo 02.32 meni vedet ja tästä vajaa vartti oli ensimmäinen pentu syntynyt. Vesien menosta noin kaksi tuntia niin koko viisikko oli koolla, Kaikki pennut olivat todella virkeitä heti synnyttyään ja tissille oli kova kiire.

Windy on hoitanut pentujaa todella hienosti, onhan neidolla kokemusta jo kahden pentueen verran. Pentujen painot laski hieman ensimmäisen vuorokauden aikana, joka on ihan normaalia. Pienen laskun jälkeen painot kääntyivät hienoon nousuun ja sain huokaista helpotuksesta. Kaikilla pennuilla on hyvä imuote ja kaikilla on mukavasti taistelutahtoa ruokailun suhteen :)

Kirjoittelen jälleen kuulumisia keskiviikkona


 






tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pennut 4vkoa

Eino

Eino

Eino
Eetvartti
Eetvartti
Eetvartti
Eetvartti
Eetvartti
Eikka
Eikka
Eikka
Einari ja Aino
Einari
Seurataan johtajaa

tiistai 21. toukokuuta 2013

Pläjä pojan koltiaisia

Perjantai-aamusta lähtien meillä on kuulunut pentulaatikosta maidon maiskutusta ja välillä pienen pientä ininää...nämä ihanat äänet tulevat neljästä sievästä Ruby pojan koltiaisesta. Senny ja pennut voivat hyvin, äiti hoitaa aarteitansa huolella ja antaumuksella. Seuraamme ilolla näiden pienten kasvua ja kehitystä. Kaikille pojille on alutavasti kodit tiedossa.

Pennut ovat saaneet myös omat nimet, pentueesta tuli B-pentue:
Muppu's Brownie With Milk (Syntymäpaino 254g, 3vrk 332g)
Muppu's Brave Buddy (Syntymäpaino308g, 3vrk 424g)
Muppu's Bowmore Enigma (Syntymäpaino 355g, 3vrk 474g)
Muppu's Brilliant Charmer (Syntymäpaino 283g, 3vrk 355g)

Muppu's Brownie With Milk "Eino"
Muppu's Brave Buddy "Eikka"

Muppu's Bowmore Enigma "Eetvartti"
Muppu's Brilliant Charmer "Einari"
Pojat baarissa

Senny on onnellinen pienistä aarteistaan

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sennylle pentuja vkon 20/21 vaihteessa

Herätelläänpä blogi jälleen henkiin reilun vuoden tauon jälkeen. Vuoden aikana onkin tapahtunut melko paljon; S-pentue lähti maailmalle, kaikki pääsivät erittäin ihaniin perheisiin ja kotiin meille jäi Milly neitonen. Juuri ennen Joulua muutimme myöskin ihka ensimmäiseen taloomme, työnsarkaa riittää edelleen...kuuluisat listoitukset vielä vaiheessa sekä pihahommat vielä tekemättä. Täytyy sanoa, että kyllä elämä helpottui kertaheitolla, tilaa meillä on kolme kertaa enemmän kuin väliaikaisessa asunnossamme ja Muppusilla on oma huone, jossa nukkuvat yönsä ja ovat turvallisesti kun olemme töissä, muuna aikana heillä on koko talo käytössään. Muppuset tykkää myös, ikkunoista on mukava pitää lukua ohi menevistä lajitovereista ja niimpä Millykin on oppinut haukkumisen jalon taidon, vaikka eipä nuo niin kamalasti hauku ja mahtuuhan tänne ääntä :)

Blogin herätykselle on myös ihan syy, nimittäin meille tulee vauvoja!!! Sennyn kanssa teimme pikaisen pyrähdyksen Pirkkalaan 19.3, Sennylle oli sovittuna treffit Dracon kanssa. Muutaman viikon jännäämisen jälkeen Senny on alkanut pyöristyä ja masu kätkee sisäänsä useamman vaavin. Pennut putkahtavat maailmaan heti toukokuun puolenvälin jälkeen. Pennut tulevat olemaan Ruby ja Blenheim -värisiä, toivotaan kovasti että molempia värejä saataisiin. Pääasia kuitenkin, on että pennut ovat syntyessään elinvoimaisia ja terveitä, väritykset ovat toissijainen juttu. Olen kaivanut stetoskoopin esiin ja koittanut kuunnella sydänääniä, ehkä jotain jo kuulin mutta muutaman päivän päästä varmasti voimme tuntea liikkeitä ja selvempiä sydänääniä, on tämä ihanan jännää! :) Alla ensimmäinen "odotuskuva" ja alkutilanteeseen nähden on tapahtunut selvää pyöristymistä.

    Senny 40vrk astutuksesta           

Windyn astutin samana päivänä mutta pahoin pelkään, että neitokainen jäi tyhjäksi. Tarkistamme tilanteen röntgenillä reilun viikon kuluttua.

Laitan tähän myös hieman muita kuvia:

                                     Muppusten ikioma huone :)

 
Sisarukset Senny & Milly (sama äippä)

  Neitokaisista on tullut himosaunojia

Kaikki viisi sydänkäpystäni