Kuvalinkki lisätty 17.6 tekstin alaosioon
Pennut saavuttivat eilen 8-viikon iän ja samalla se tarkoittaa, että pienet ovat valmiita lähtemään uusiin ihaniin perheisiin. Olen erittäin tyytyväinen koko pentueeseen, luonteet on kaikilla aivan mahtavat sekä ulkonäöllisesti pentue on kivan tasainen ja toivon myös, että jokainen pikkuinen saa viettää pitkän ja terveen elämän! Lauantaina lähtee kaksi ensimmäistä pentua ja luovutushetki tulee olemaan haikea, tippalinssissä olen jo kirjoittaessani tätä tekstiä, Onneksi Senny jää kotiin meitä ilostuttamaan.
Mutta laitanpas hieman pentujen kuulumisia :) Pennut ovat pikku ahmatteja eli jokaiselle kelpaa ruoka todella hyvin ja painoa onkin kertynyt kivasti, ovat sellaisia pieniä möhkäleitä :) Pennut osaavat jo pyytää ulos, ja pääasiassa tarpeet tehdäänkin sinne, aamulla saattaa löytyä parit pissat aitauksesta, joten hyvällä mallilla :) Pennut tykkäävät järsiä luita, välillä pentuaitauksessa on aivan hiljaista kun jokainen keskittyy luun järsimiseen, mukavaa rauhallista puuhaa vastapainoksi reuholeikeille :) Windy nauttii jälkikasvunsa seurasta ja leikittää pentuja monta kertaa päivässä...Windy juoksee kukkapenkkiä ympäri koko pentujoukkio kannoillaan ja sehän on kaikkien mielestä tosi hupaisaa ja tätä saattaa jatkua minuutteja ja leikin lopuksi niin äiti kuin lapset ovat läkähtyä. Windy myös komentaa pienokaisiaan jos jokin asia ei ole sallittua tai leikit menevät liian rajuiksi. Windy on hoitanut äidintehtävät aivan superhyvin ja kunhan pennut alkavat lähteä tulee Windy varmasti etsimään ja kaipaamaan pienokaisiaan.
Nämä oli sitten viimeiset yhteiset kuulumiset, lisään vielä jokaisen pennun lähdettyä pennun viimeiset kuulumiset :)
Vihdoin sain muutaman kuvan lisättyä kansioon, ensin loppui akku ja sitten kameran muistikortti tuli täyteen kesken kuvauksen :) Kuvat lisätty
TÄNNE