Aamulla pakkasin neitoset ja poitsun autoon ja suuntasin eläinlääkäriin Akuuttiin. Toffylle tehtiin pentutarkastus ja tuloksena: terve ja reipas poika :) Molemmat kivekset oli nivuskanavan lopussa eli melkein mutta ei ihan vielä laskeutuneet, toivotaan, että ne sieltä laskeutuu, lääkäri oli toiveikas. Poitsu matkusti hienosti isojen tyttöjen kanssa häkissä, nukkua tuhisi kuin kokeneempikin matkustaja :)
Windylle tehtiin viralliset terveystarkastukset silmien ja polvien osalta, sydän kuunneltiinkin äskettäin tammikuussa.
Silmät: terveet (ei HC, PRA tai RD -muutoksia)
Polvet: 0/0
Nelly kävi sydämen uusintakuuntelussa (8.1.09 epävarma), mitään muutoksia ei ole tapahtunut. Tällä kertaa kolme eri lääkäriä kuunteli ja välillä sieltä kuuluu hentoisen hento sivuääni ja välillä sydänäänet on normaalit, tosi kummallista! Eivät antaneet lausuntoa vaan sovimme, että syksyllä ultrataan ja katsellaan uusiksi. harmittaa vietävästi :(
maanantai 27. huhtikuuta 2009
lauantai 25. huhtikuuta 2009
25.4.09 Vaasa Kv
Windy (17kk) debytoi tänään nuortenluokassa ja tyytyväsiä olemme. Cavalierit arvosteli Inga Siil Virosta, lieroja oli näyttelyyn ilmoitettu 70 :) Tuomari teki perusteellista työtä ja jokainen rivi arvostelulapusta tuli käytetyksi, havaittavissa oli, että tuomari tykkäsi enemmän kirjavista kuin yksivärisistä.
Winksi nappasi Exellentin hienolla arvostelulla: Very nice black and tan bith. Exellent head and beautiful expression. Beautiful dark eyes and very well set ears. Exellent neck. A bit straight in front. Nice topline and tail set. Exellent coat and colour. Loose in elbows. Exellent mover fromthe side
Kotiin saapuessamme Windy laittoi heti nukkumaan, pieni suloisuus oli ihan väsy :) Neidon herättyä otimme muutaman kuvan

Viikon kuluttua matkaamme vielä hieman etelämmäksi, Hyvinkäälle saakka, lauantaina vuorossa on pääerikoisnäyttely sekä sunnuntaina Turengin ryhmis.

tiistai 21. huhtikuuta 2009
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Poitsu kasvaa!
Toffy on saavuttanut jo kuuden viikon iän ja joka päivä pikku-ukko oppii uusia asioita :) Tärkeimpänä voisin mainita itsenäisen syömisen, Tohveli alkaa nyt hoksaamaan homman jujun, aikalailla töitä sain sen eteen kyllä tehdä mutta niin se taas palkittiin :) Maitobaari on nyt kiinni ja Daisy on oikein söpö vaaleanpunaisessa vauvan bodyssa :) Eilen poitsu pääsi myös ensimmäistä kertaa kunnon pesulle ja hieman myös föönailtiin, tapansa mukaisesti pieni ei ollut tästäkään toimenpiteestä moksiskaan ja jatkoi hännän vipatusta. Luonne Toffylla on aivan mahtava, erittäin rohkea ja iloinen sekä vauhdikas ;)
Viime viikolla Tohveli tapasi myös tulevan perheensä kun he kävivät katsomassa pikku-ukkoa, Toffy matkaa muutaman viikon kuluttua Nurmekseen saakka jossa hänellä on paljon kavereita koirista lampaisiin :)
Windyn kanssa kävin tänään näyttelyreeneissä reenaamassa lauantain Vaasan näyttelyä varten, hienosti sujui :) Uusia

tiistai 14. huhtikuuta 2009
ulkoilua :)
Tänään ajattelin kauniin kevätpäivän kunniaksi tutustuttaa Toffyn ulkoilmaan, poitsu oli aluksi hieman ihmeissään, että mikäs paikka tämä on mutta hetken päästä aloitti tutustumisen terassin joka kolkkaan :) Neitokaiset olivat tosi innoissaan kun Tohveli oli heidän seuranaan.
Daisyn kanssa kävimme eläinlääkärillä näyttämässä neitokaisen tassua. Tassun päältä on karvat pois 1cmx2cm alueelta ja daisy järsii/nuolee tassua juuri tuosta kohti, tassussa ei ollut hivaa eikä bakteeria joten diagnoosina oli joko stressi tai penturuoan aiheuttama reaktio. Itse olen enemmän tuon ruoan kannalla sillä Daisyn olemuksessa ei ainakaan ole havaittavissa mitään stressiin viittaavaa, seuraillaan nyt sitten.

Olen aika syötävän suloinen? ;)

maanantai 13. huhtikuuta 2009
Viisi viikkoinen RIIVIÖkakara :D
Viikossa on taas tapahtunut paljon, vauhti lisääntynyt hurjasti ja metkuja pitää myös vähän tehdä ;) Isojen tyttöjen perässä Toffy porhaltaa kovaa kyytiä ja kodin jokainen kolkka täytyy tutkia ja kaikkea pitää myös vähän maistella. Tohveli on tänään raahannut lenkkariani tuulikaapista olohuoneeseen, hienosti nauhasta vetämällä kenkä tuli perässä...lattialla olevat sanomalehdet poitsu tuhoaa silppurimaisesti :D TV-tason alta/takaa olen poikaa onkinut muutamia ketoja, ei muuten mikään helppo juttu! Tyttöjen korvakarvat on selvästi parhaat, sillä niissä voi hienosti roikkua ja varsinkin mamman korvakarvoja on mukava mutustella mamman nukkuessa kauneusuniaan. Kyllä Tohveli on välillä ihan rauhallinenkin ;) pusuja satelee ja sylissä on mukava kölliä. Toffy ruokailee kohtalaisella ruokahalulla, vieläkään en ole poitsua saanut syömään itse, jospa lähiaikoina sekin tapahtuisi. Paino eilen illalla mitattuna oli 1875g.

Äitini on lahjoittanut minulle osan kauniista mussunassustaan ;)
(Toffy ja Daisy on erittäin paljon saman näköisiä)

5viikkois poseeraus, Toffy ei meinannut millään malttaa olla paikallaan

kamujen kanssa unilla :)
Aamupainit, kaverit saa kunnolla kyytiä :D

Toffy härnää äiskää :)
Aamupainit, kaverit saa kunnolla kyytiä :D
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Neljä viikkoinen viikari
Reilussa viikossa on taas tapahtunut huimaa kasvua, poitsun paino on hurjat 1625g mutta pulleudesta huolimatta Toffy tohveli on oppinut kunnolla kävelemään ja hampit löytyy suusta ja niitä koetetaan vähän joka paikkaan, purenta on tässä vaiheessa oikein hieno :) jauhelihaa ja kermaviiliä tohveli on maistellut muutaman päivän ajan, tänään laitoin sekaan raksuja...ruokamäärä on hyvin pieni ja ruokailu tapahtuu menetelmällä; suu auki ja ruokaa sormella sisään, poitsulla ei ole halua itsenäiseen opetteluun mutta hyvää ruoka joka tapauksessa on ;)
Päivisin Toffy on seuranamme olohuoneessa ja yöt poitsu nukkuu pentulootassa, päivisinkin siellä käydään lepäilemässä omassa rauhassa. Tänään Tohveli haastoi Windya leikkiin, pylly pystyyn ja pientä murinaa kehiin ;) On se vaan niin suloinen kaveri ja häntä heiluu hirmuisesti!

Olenkos aika söpö? ;)

Tässäpä Toffyn ensimmäinen poseerauskuva ikää 4vkoa

Kaverit on hurjan mukavia mutta lattia on kauhean liukas :)

Lepotauko mamman kainalossa

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)