tiistai 1. helmikuuta 2011

Uteliaat 6-viikkoiset :)

Ensinäkin pahoittelut pitkästä päivitysvälistä, 5-viikkois päivitykset jäivät kokonaan välistä mutta onpahan nyt paljon enemmän kerrottavaa.

Pennut ovat erittäin uteliaita ja pieniä riiviöitä, kävely on muuttunut juoksuksi ja pentuaitauksessa olevat sanomalehdet saavan kyytiä kun pennut sisustavat aitausta yhdessä tuumin, ne toimivat myös paperisilppurina :) Pennut ovat päässeet tutustumaan pentuaitauksen ulkopuolelle ja kovasti ovat kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta, kodin joka kolkka on tutkittava tarkasti. Senny leikittää pentuja hienosti, välillä meillä on hurja ajojahti kun pennut jahtaa Sennya ja Senny juoksee karkuun naskalihampaita. Jokainen pentu on ahmatti, ruoka kelpaa jokaiselle erittäin hyvin, pennut ovat oppineet syömään siististi, enää ei kukaan sukella lautaselle pää edellä tai seiso lautasella neljällä tassulla :) Eilen laitoin Daisylta maitohanat kiinni ja vaihdoin neidon ylläpito ruoalle sekä ruokamäärä minimiin jotta maidon tulo ehtyisi, Daisylle tämä on kova paikka mutta nyt pennut ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät vallanmainiosti kuivamuona-piimäseoksella. Pennut ovat käyneet myös kerran pesulla 5-viikkois synttäreiden kunniaksi, ne eivät olleet moksiskaan kun föönasin pesun päätteksi turkit kuivaksi...lepposia kavereita :)


M. Lucky Stroke

Lucky Stroke

M. Lazy Fellow

Lazy Fellow

M. Lovely Liane

Lovely Liane

M. Lucky Heart

Lucky Heart

M. Little Laylay

Little Laylay

Lovely Liane kokeilee naskaleitaan

Liane söpöilee

Näin hienosti me syödään

Syömäpuuhissa

Senny leikittää pentuja

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei.
Avasimme Toffylle ja Danalle oman blogin.
cavalierot.vuodatus.net
t.jenna

Sui kirjoitti...

moikka! kävinkin heti katsomassa, kiva blogi ja niin hienosti pienet siellä treenaavat näyttelyyn! :) kiitos blogin osoitteesta :) rapsuja Toffylle ja tietenkin myös Danalle!

Anonyymi kirjoitti...

nämä ovat kyllä todellisia sydämmensulattajia että, varsinkin lucky! pentukuumehan tässä ihan tulee :D ihunia <3
terkuin luna sisko