Lauantaiaamuna kello soi 05.00 ja koirat pihalle ja sitten viimehetken puunaukset eli tassujen ja korvien pesu, Daisyn pesin muuten jo suomessa torstaina niin selvisin matkan aikana vähällä puunauksella. Näyttelypaikalle saavuime vailla kahdeksan ja Cavalierkehä oli heti aamusta yhdeksältä. Cavalierit arvosteli Tatjana Urek, Sloveniasta. Daisy voitti valioluokan ja sai viimeisen cacibinsa ja Viron sertin, eli Daisy sai nimensä eteen kaksi uutta titteliä joista toinen on hienon hieno kansainvälisen muotovalionarvo. Tämä on niin hieno saavutus Daisyn näyttelyuralla, että eihän tätä meinaa todeksi uskoa :) Kiitoksia Daisyn kasvattajalle Artolle tästä ihanasta neitokaisesta! Illalla siinä sitten kilisteltiin matkaporukan kansaa kuoharit menestyksen kunniaksi :)
Sunnuntaina oli toinen näyttelypäivä ja mahtava tunne kun ei minkäänlaisia paineita kun meillä ei ollut enää mitään saavutettavaa ja jos olisi satanut vettä en olisi edes vienyt Daisya kehään. Tuuli yltyi aamusta kovaksi ja näyttelyteltasta piti pitää kaksinkäsin kiinni ettei se lähtenyt lentoon. Daisyn kehä mene hieman höpöksi kun neito riehaantui vetämään hihnassa juuri arvosteluvuorossa ollessaan ja siihen yhdistettyn kova tuuli sai Daisyn kurnuttamaan, liikkeiden näytöstä ei tullut juuri mitään kun kokoajan piti pysähtyä ja pitää Daisya nenästä kiinni, Daisy sijoittui lopulta PN4 . Aivan mahtava ja ikimuistoinen näyttelyviikonloppu takana!
Takaisin ouluun saavuimme maantaiaamuna rättipuhkipoikki väsyneenä mutta oli reissu sen arvoinen ehdottomasti!!! Kiitoksia koko matkaporukalle ja etenkin Tiinalle ja Konstalle, oli meillä hauskaa!

ROP Anncourt Lorenzo, VSP Artblen Lovely Daisy

Kuva:Terje

Kuva Tiina M.

Kuva: Tiina M.

Kuva: Tiina M.


Inttiherkut :)

Hyvää on :)
1 kommentti:
Voi hitsi, on se varmaan unelmien täyttymys tuo Daisyn saavutus, hyvä te!!!
Toffylla nousee varmasti jalka vielä korkeammalle kun kerron miten kansainvälistämuotovaliosukua hän on :DDD
-Sari-
Lähetä kommentti